Nuha kitkerän hajuisessa kaupungissa.

Ikkunasta näkyy käpy, tai yleisemmin etikkakurkku, tai ystäväni mielestä penis. Ei kuitenkaan aivan yhtä korkealta kuin oheisessa jonkun muun ottamassa kuvassa. Takapihan puoleisesta ikkunasta näkyy bangladeshilaisten ala-aste, korpin kokoisia variksia. Ne näemmä lehahtavat kerkeästi sisään ihmisten auki olevista ikkunoista ja istuksivat keittiökaappien päällä. Sisäpihan katolle kiipeävät tai laskeutuvat asukkaat tupakoimaan. Kun koneen vie kadunpuoleiseen ikkunaan, joskus on kahdentoista langattoman verkon muassa pari heikkokantamaista suojaamatonta yhteyttä. Huonetta hallitsevat kirjahyllyt, mutta kirjoilta loppuu tila.

Salaiseksi luokiteltua?

Helsingin Sanomat raportoi Smash Asemin pidätyksistä:

"Mielenosoituksen yhteydessä poliisi keräsi myös runsaasti ihmisten henkilötietoja ja valokuvasi paikalla olleita. Sunnuntaina poliisi ei antanut selvää vastausta siihen, miten tietoja käytetään ja saavatko ihmiset tarkistaa jälkeenpäin omat tietonsa. Joka tapauksessa tiedot tallennetaan poliisin rekisteriin."

Jos tämä ei ole esimerkki poliisivaltion logiikasta niin mikä sitten on?

Poliisille ei HS:n mukaan myöskään sopinut mielenosoituksen kaavailtu reitti Kiasmalta Messukeskukselle. Päivän huippukokoukset aiheuttivat selvästi asiatonta häiriötä mielenosoituksen järjestämiselle.

Hieron yhä silmiäni poliisin ylilyönnin jäljiltä. Myös Tapio Laakso on ymmällään.

Smash Smash Asem.

Yritin juuri monen kanssaihmisen tavoin marssia Marskia, mutta se ei tullut kyseeseen. Epätoden tuntu todisti minut elostelijaksi yhteiskuntakriittisyydessäni: en olisi ihan oikeasti odottanut väkivaltakoneiston ryhtyvän näin puhdaspiirteiseen totalitaariseen spektaakkeliin. Ja tämä oli pieni kohtaaminen.

Enemmän poliiseja kuin tiesin Helsingissä olevan, painosti motiiveja kyselemättä läsnäolijat Mannerheimintien myötäisesti etelää kohti, kunnes Stockmannin kohdalle muodostettu uusi barrikadi sulki tien ja paimensi osallistujat Virgin Oil Co:n eteen. Poliisin kaksi rintamaa muodostivat jykevän kaaren liikkumisen estämiseksi. Kaivopihan puolelta marssi paikalle uusi poliisijoukko, joka aitasi jäljelle jääneistä mielenosoittajista, parista eksyneen näköisestä sivullisesta ja parista valokuvaajasta koostuneen areenallisen; jotkut tosin ehtivät muurin ulkopuolelle ja muutama ketterämpi poistui kaiteen yli vaihtoehtoreittiä. Poliisibussi ajoi paikalle ja Mannerheimintien puoleinen kaari avautui, luoden polun bussille. Motin ulkopuolelle jäänyt väkijoukko vihelsi ja hihkui hämmästyksestä, kun julkisesti näkemyksensä esittäneet ja sellaisiksi luullut sivulliset ohjattiin mellakkakilpien ja tonfain lomassa busseille. Olisipa minulla näyttää kuva siitä, miten poliisit nojautuivat taaksepäin kilvet aggressiota kohtaamaan nostettuina, kun mies nosti kameran heitä kuvatakseen. Tai kuva nuoresta pojasta, joka käveli karkean kokoisten aseistettujen ja panssaroitujen tuomareiden lomassa kuvia näpsien; mutta vain tovin. Tarvitaan runoilija kuvaamaan sitä, kuinka jämäkästi pampulla voi osoittaa tuntematonta ihmistä, jolla on asiaa, tai jolla ei ole asiaa. Kuvia löytyy luultavasti netistä. Itse saanen pian ystäväni puhelimella näppäämiä otoksia.

En tiedä oliko niin, mutta koin poliisin haastavan läsnäolijat koettamaan onneaan, vaikka en paikalle saapuessani edes tiennyt koko mielenosoituksesta. Tilanne tehtiin vastenmieliseksi. Heräsi passio auttaa jotenkin; organisoida ja kehittää vastajoukonhallintatekniikoita, jotka vaikeuttavat mielipiteensä ilmaisevan joukon kanavointia ja hajottamista. Arvellen kuitenkin kollektiivisen mielikuvituksen puutteen tekevän toteutuksesta epätodennäköistä; paitsi tietenkin hurmosta hyväksikäyttäen.

Ajattelen tottumuksen hybristä, röyhkeyttä mennä olettamissa kolmen tai kymmenen metrin päässä seisovista ihmisistä niin pitkälle, että heidät voidaan pakottaa pois yhteisiltä kaduilta joukkona, joka on leimattu fantasialla vastaavasta joukkofunktiosta kuin minkä jokainen poliisi kykeni omalla kohdallaan kuvittelemaan. Sekalaisen ja paimennetun ihmisjoukon mielikuvitus ei yltänyt samaan monumentaalisuuteen. Poliisin haukkuminen natsiksi on tämän monumentaalisen muototajun aliarviointia.

A book meme

This meme influenced me through Eufemia but I retrieved the English questions from her maternal Iines. Because of Ratzinger and the original questions I choose English.

1. One book that changed your life:

There has been no book with a tremendous effect. Rather, there have been many which I’ve been curious about, many beautiful and startling ones, many that are important. For a bibliophile and a near-maniacal reader I’ve never been much into books.

2. One book you’ve read more than once:

The Bible.

3. One book you’d want on a desert island:

An empty one.

4. One book that made you giddy:

The Bible. It is a versatile book and my giddiness was not simply irony, though, no doubt, a considerable part of it was.

5. One book that wracked you with sobs:

Like Iines, that books make me sob is considerably rarer than when I’m watching a film; I’ve become rather sensitive to stories. As one, perhaps the only one, of the exceptions there is a poem in the collection by Kailas (see below) that makes me weep: Kellojen legenda, The Legend of the Bells. I doubt that it has been translated into English. I break the rules by naming one more exception as I think that they deserve to be mentioned. I’ve shed many tears reading Maa on syntinen laulu by Timo K. Mukka. Especially the poems/songs resonate in a particularly touching way, or perhaps they merely release the gathering, fragile sadness.

6. One book that you wish had been written:

The Book of the Recording Angel. Not, however, the one written by Aleister Crowley.

7. One book you wish had never been written:

Mein Kampf, I suspect, is a popular answer though I wonder if its influence has been exaggerated. I would allow a violent man to write a book. I need a lot of time to think this one through; if any, only books recording the law occur to me at the moment. I think I’ll stick with this answer.

8. One book you’re currently reading:

A collection of poems by Uuno Kailas.

9. One book you’ve been meaning to read:

Qur’an.

10. Now tag five bloggers:

Mainly Joseph Ratzinger but also Ratzinger Fan Club, Pope Benedict XVI Fan Club, and the guy who maintains the fan clubs.

The remaining four slots I would like to reserve to any wanderers with no blog, if such creatures rove in the Blogistan lands. Feel welcome to write your answers here under my answer if you wish.

Eräänä sinivihreänä päivänä

Katsoin ulos ja näin kuoleman puiden vihreissä ja eheissä lehdissä. Olin ajatellut Saatanaa ja kuinka Saatana katsoisi ulos ja miettisi tätä.

Pian alkoi soida Koyaanisqatsi ja liioitteli näkymää tai teki minusta sen juurevuudelle aran.

Suuri veijari -ulkopolitiikka

Huumoria ja absurdia ei juuri käytetä suuren mittakaavan kansainvälisen politiikan välineenä.

Jos YK:n P5 -jäsenmaat ja muut ulkopoliittiset suurvallat yllättäen syleilisivät Israelia sanoen: "johda meitä, iskunne libanoniin saavat kansainvälisen yhteisön täyden tuen, sillä onhan selvää, että Libanonin siviilit ovat olleet varsinainen riidanhaastaja seudulla, eikä heitä ole mitään syytä suojella. Israelin pommitukset siunataan. Johda meitä ja kerro meille, kuinka siviileitä ei tarvitse suojella."

Nolostuttaisiko tämä Israelin valtion silmäätekevät, jos se esitettäisiin ironisesti tai kenties metodisen sinisilmäisyyden keinoin?

Halju ja epäsuotuisa gambiitti libanonilaisten siviilien elämillä.


(Huovinen on muuten kirjoittanut veijarismista kirjankin)

Jokin jöö!

Amnestyllä on lupa kiinnittää julisteensa tornini marsunluun viileää hohkaavalle pinnalle. Jahka opin miten, lehvistö saattaisi häivyttää rujon vihreän.

Voiko haave olla liian monumentaalinen?

Miten Laibach yhdistää totalitaarisen estetiikan kansainvälisten suuryhtiöiden traagisen kolkkoon kauneuteen? Sodan hymni ja teknologian hyvyyden perään kysely antaa Bloodnetin ja Bladerunnerin mielikuvituksen hyväillä; Isaac Asimov, Stanislav Lem, Philip K. Dick ja kyberpunk-kirjailijat ovat kuvittaneet maiseman, jonka hauras tähtien tyhjän läpi säteilevä hymni heijastuu tästä ajasta kimmoten takaisin ihmiskunnan vääjäämättömiin tuleviin tuntemuksiin siitä, mikä on menetetty, tai omiin tuntemuksiimme, mikäli olisimme vielä näkemässä muuttuneen maailman. Hapristuva reuna alastoman kaiun äärellä on kaiken science fictionin peruspassio; maailman rikkaus on käärepaperi, jonka tarkoitus on piirtää tyhjyydelle muoto. Ihmisten elämä on planeetan pinnan paperia käpristävä kituva kytö. Koemme muutoksen murheellisuuden vain minimissään ikääntyessämme tai kuvitellessamme vierailut itä-eurooppaan aikamatkailuna.

Mistä kirjoitin? Tyhjyydestä science fiction –kirjallisuuden perusintohimona, totalitaarisesta estetiikasta, monikansallisten yhtiöiden kauneudesta.

Runous syntyy siellä, missä sitä ei ole määritelty ja valjastettu, laatanraoissa.

po polsku...

Tauko kirjoittamisessa johtui siitä, että tapasin hirveän määrän puolalaisia toistuvasti ja yhdellä kertaa.
En pudonnut yhdestäkään avoinna heiluvasta junanovesta, menehtynyt surkeasti kraanaveteen, tullut KRAKOVIE HOOLIGANSien mukiloimaksi, tai tarvinnut juurikaan puolan kieltä, vaikka muitakaan ei ollut tarjolla.

Saatan jatkaa aiheesta jahka olen päättänyt onko moraalisesti oikein puhua kansakuntien ja kansanpiirteiden olemassaolosta.

Aika tärkeä muistutus,

The New Economics Foundation, Britannialainen 'think-tank' (mikä olisi osuva suomennos?), on julkaissut Happy Planet -indeksin (HPI), joka pyrkii arvioimaan ihmisten henkilökohtaista ja sosiaalista hyvinvointia maailmanlaajuisesti, mutta valtiokohtaisesti. Tässä linkki sivulle, josta löydät muun muassa maailman valtioiden vertailun, selityksen indeksistä ja mahdollisuuden testata oma suhteellinen sijoituksesi.

Ilman muuta katsoin mitä NEF:illä oli minusta sanottavaa, ja paljastui, että olen kokonaisindeksin puitteissa hieman onnellisempi (41,1) kuin keskimääräinen suomalainen (37,4), mutta osapuilleen yhtä paljon maailman keskitasoa (46) onnettomampi. Koreassa, Georgiassa ja Brunei Darussalamissa olisi meikäläisiä, mikäli kansa pitäisi yhtä.

Taustani ja kenties stressi lyhentävät elinikääni maailman mittapuussa. Testi tsemppaa minua tarkkailemaan elintapojani; kuitenkin liikun paljon ja ekologinen jalanjälkeni (2,45 hehtaaria, tai 1,41 planeettaa) on alle puolet keskimääräisen suomalaisen vastaavasta. Koska lennän vuoden aikana jonkin verran, nousee muuten kenties esimerkillinen kulutukseni merkittävästi. Mutta kun niitä planeettoja on vain yksi. Annanko periksi vai vähennetäänkö väkeä?

Olen desimaalin onnellisempi kuin keskimääräinen maailman asukki. Olen kuitenkin onnettomampi kuin keskimääräinen testiin osallistuja. Liian onnettomat tuskin jaksavat tai ehtivät vastata. Testin mukaan katson optimistisena tulevaisuuteen. Omasta mielestäni katson tulevaisuuteen vimmatun tarmokkaasti, mutta optimismista en tiedä. Harkitsen nimimerkin vaihtamista säätääkseni olentoani. On vaikeaa laskea sanoista keskiarvoa.

Testi ehdottaa, että ihmissuhteissa olisi juuri tälä hetkellä säätämisen varaa. Olen kuitenkin - lainasanaa käyttääkseni - aivan jipoissani ystävistäni.

Olen hieman tyytymätön siihen, miten saatan tällä hetkellä toteuttaa itseäni työssäni tai opiskelussani. Tämä on epäilemättä totta, mutta vastaukseni stressitiedusteluun painotti, että johan sitä tuli vaikutettua. Sen tietämiseen, että minun olisi hyvä syy sallia itselleni paljon enemmän aikaa ei tarvita Happy Planet -indeksiä. Instituutio jossa toimin sai päälle sellaisen vauhdin ja vimman juosta porkkanan perässä ja varmistaa tuloskunto, että on aika muistaa, ettei työ tee ainakaan minun elämääni. Ainakin maalaaminen jäi viimeisen muutaman vuoden aikana. Pah.

Taidan liittää indeksin jopa sivunlaitaan.